Legacy Magazine >HEINÄKUU 2015

Synergy-konferenssin voima

Kysyimme menestyneiltä Synergy tiimin jäseniltä, miksi Synergyn konferensseihin osallistuminen on tärkeää. Näin he vastasivat.

"Konferensseissa pääsen irtautumaan arjen aherruksesta ja saan pysähtyä omaan tulevaisuuden visioni äärelle, mikä on ihanaa. Vaikka konferenssi kestääkin vain yhden viikonlopun, pystyn siellä kohdistamaan voimavarani uudelleen ja saan lisää voimia. Palaan joka kerta akut ladattuina ja innolla Synergy työni pariin ja kasvattamaan liiketoimintaani. Kun osallistuu konferenssiin on helpompi hahmottaa kokonaiskuva, mistä Synergyssä on kyse. Tiedemiesten, tiimin menestyksekkäimpien jäsenten ja johtoryhmän jäsenten puheet ja alustukset auttavat vauhdittamaan kasvua tiimissä koko Euroopassa. Tapahtumassa kuulemani ihmisten kokemukset motivoivat minua aina. Kun näen, mitä muut ovat saavuttaneet, minun on helpompi voittaa omat pelkoni ja seurata muiden jalanjälkiä kohti entistä suurempaa menestystä. On ihanaa, kun ympärillä on samalla tavalla ajattelevia, positiivisia ihmisiä. Heidän toiveensa, unelmansa ja tavoitteensakin ovat samankaltaisia."
— ELFRIEDE TAPPAUF, Pearl Executive, Itävalta

"Ensimmäisen Synergyn Maailmankonferenssiin osallistumiseni oli todella jännittävää, kaikki mitä olin kuullut, tuli todeksi! Sain tavata ihmisiä, joiden kuvia olin katsonut Synergyn nettisivuilla ja joiden menestyksestä olin kuullut kerrottavan. Minulle oli tärkeää nähdä itse yhtiön johtajia ja asiantuntijoita, aistia yleistä hyvää ilmapiiriä ja nähdä tyytyväisiä tuotteidenkäyttäjiä ympäri maailman. Sinun täytyy kokea se kaikki itse ymmärtääksesi millainen suurempi kokonaisuus ympärilläsi on ja miten suuren mahdollisuuden Synergy on antanut sinulle! Koska Synergy liiketoiminnan tekeminen on jatkuva oppimis- ja taitojen harjoittamisprosessi, sinun täytyy asettaa kaikkein tärkeimmäksi prioriteetiksesi jokaiseen konferenssiin ja koulutukseen osallistumisen! Ihmiset työskentelevät kovasti antaakseen sinulle unohtumattoman elämyksen, hauskoja hetkiä, ison vision ja työkalut joilla voit saavuttaa menestyksesi. Matkallasi menestykseen haluat saada kaiken mahdollisen tuen ja koulutuksen, eikö vain? Mikä tahansa tilanteesi onkaan tällä hetkellä, seuraavaan konferenssiin osallistuminen on paras tapa sinulle saavuttaa seuraava askeleesi. Joten ole paikalla ja ota se kaikki omaksesi!"
— MIIMU JAATINEN, Pearl Executive, Suomi

"Uskon vakaasti, että tämän vuoden konferenssista tulee ikimuistoinen kokemus. Rooma on täydellinen paikka näin erityislaatuiselle tapahtumalle. Konferenssia ei missään tapauksessa kannata jättää väliin. Tapahtuma tarjoaa loistavan tilaisuuden tavata Synergy-kollegoita. Paikalla on myös Synergyn johtoryhmän jäseniä sekä tiimin menestyksekkäimpiä jäseniä. Konferenssissa saa myös eväitä henkilökohtaiseen kasvuun. Kuten Dante Alighier sanoi, ” Elämää ei ole tarkoitus elää raakalaisena vaan tarkoitus on seurata hyveellisyyden ja tiedon tietä. Tule siis Rooman konferenssiin hakemaan eväitä sekä hyveellisyyden että tiedon kasvattamiseen."
—MICHELE GUARDASCIONE, Team Elite, Italia

"Jos käytät Synergyn tuotteita, haluat varmasti tietää, mistä kokemasi fyysiset vaikutukset johtuvat. Jos teet aktiivisesti töitä Synergy-liiketoiminnan parissa, haluat varmasti tietää, miten toimimalla pystyt menestymään. Synergyn konferenssista saat paljon vastauksia näihin kysymyksiin!"
— STEIN MAGNE OSMOEN, Team Elite, Norja

"Konferenssit ovat tapahtumia, joissa syntyy historiallisia asioita. Jokaisen, joka haluaa menestyä Synergy-liiketoiminnassaan, täytyy olla osa tätä historiaa. Siksi paikan päälle kannattaa ehdottomasti tulla. Konferenssissa saamme tunnustusta saavutuksistamme, ja on todella sykähdyttävää kävellä lavan poikki oman maansa edustajana kansallisparaatissa. Tapahtumassa pääsee kuuntelemaan menestyksekkäimpien jäsenten kertomuksia ja tarinoita siitä, kuinka Synergy on mullistanut heidän elämän. Tule kokemaan se uskomaton tunnelma, joka syntyy, kun tuhannet Synergy-tiimin jäsenet kokoontuvat yhteen."
— KEITH ROBINSON, Team Manager, Iso-Britannia

"En koskaan jätä Synergyn konferensseja ja tapahtumia väliin, koska ne ovat tärkeä osa Synergy liiketoimintaa. Jos suhtaudut omaan liiketoimintaasi vakavasti, sinunkin täytyy osallistua tapahtumiin. Isoissa tapahtumissa tehdään isoja päätöksiä. Usein liiketoimintansa vakavasti ottavat ihmiset ryhtyvät tositoimiin heti konferenssiin osallistuttuaan. Konferenssiin osallistuneiden kanssa on ilo tehdä töitä, koska kaikki ovat samalla aaltopituudella. Kuulin vuosia sitten lausahduksen, joka jäi mieleeni. Se pätee niin pieniin kuukausitapahtumiin kuin suuriin konferensseihinkin. ’Jos sinulla on minkäänlaisia vaikeuksia, tarvitset tapahtumaa; jos taas kaikki sujuu loistavasti, tapahtuma tarvitsee sinua.’”
—KEITH ROBINSON, Team Manager, Irlanti